Netissä on käyty kovasti keskustelua ihmisten ulkonäön kommentoimisesta. Etenkin keskusteluissa, #hastageissa ja jaetuissa artikkeleissa on nostettu esille bodyshaming ja bodypositivity, joka tarkoittaa karkeasti suomennettuna vartalon, pituuden tai painon pilkkaamista sekä oman vartalonsa rakastamista ja hyväksymistä. Toisen painon kommentoiminen julkisesti on alentavaa ja halveksittavaa, oli kyseessä niin ali- kun ylipaino. Näillä teksteillä ja some-tempauksilla yritetään välittää ihmisille viestiä siitä, että me kaikki olemme kauniita. On mahtavaa, että useampi ihminen iästään riippumatta haluaa uskoa tähän ajatukseen, ja he ovat omaksuneet mantran "kaikenkokoiset naiset ja miehet ovat kauniita".
Opiskelen ensimmäistä vuotta sairaanhoitajaksi Laurean ammattikorkeakoulussa. Minun on määrä valmistua ammattiin kolmessa vuodessa, puoli vuotta nopeammin kuin useammat luokkatoverini. Koulussa olen pärjännyt hyvin, ja sain ensimmäisestä työharjoittelustani huippu palautetta. Tarkoituksenani olisi erikoistua lasten- tai naistenpuolen sairaanhoitajaksi. Haaveenani olisi työskennellä vielä joskus uudessa Lastensairaalassa, jonka on määrä valmistua vuonna 2017. Haluaisin tehdä tärkeää työtä lasten sydän- tai syöpäosastolla tai vaihtoehtoisesti naistenklinikalla.
Oman vartalon rakastamisen sekä muiden vartalon hyväksymisen ja ihailun rinnalla on korostunut myös muita ihailun kohteita. Mindfullness sekä positiiviisen ajattelun jakaminen ovat trendissä sosiaalisessa mediassa, mutta myös sen ulkopuolella. Esimerkiksi kuntosalillla millä kävin järjestettiin mindfullness-joogaa.
Otin eilen uuden tatuoinnin. Tatuointi on oodi pikkusiskolleni Netalle, jota rakastan yli kaiken.
Hänestä on tullut minulle läheisempi viime vuosien aikana ja olen jo jonkin aikaa halunnut ottaa hänestä ikuisen muiston itseeni. Eräs läheiseni on juuri tehnyt elämänmuutoksen ja tiputtanut painoa lähemmäs neljäkymmentä kiloa. Hän on tyytyväinen itseensä, ja pitää kehostaan nyt enemmän. Hän on netissä erilaisissa laihdutusryhmissä ja tsemppaa muita. Hänellä on todellakin bodypositivity. Kun hän näki tatuointini, reaktio ei ollut aivan mitä olisin toivonut.
"Hyi helvetti, karmeen näkönen. Onko sulla kohta tilaa enää?".
Olen kuullut tatuoinneistani siitä asti kun otin ensimmäiseni. Olin silloin 15-vuotias, ja pian täyttämässä 16. Ala-asteelta asti olen ihaillut tatuoituja naisia ja haaveillut joskus näyttäväni samalta. Mielestäni ei ole olemassa mitään parempaa itsensä kaunistamiskeinoa kuin tatuoitu iho. Läheiseni ovat kommentoineet kuviani aina. Nykyään tilanne perheen sisällä on onneksi kääntynyt siihen, ettei minun tarvitse piilotella kaikkien sukulaisteni edessä tatuointejani, ja äitini on jopa kehunut joitakin kuviani tosi näteiksi. Se tuntuu ihan hyvältä kaikkien saarnojen jälkeen, mitä sain kuulla silloin kuusitoistakesäisenä.
Minulla on 13 tatuointia. Kun äkkiä silmäilen käsivarsiani ja jalkojani, voin helposti todeta, että haluan vielä ainakin 13 tatuointia lisää.
Kahden ja puolen vuoden päästä minun olisi tarkoitus saada paperit AMK:ista. Kun olen valmistunut, minun halutaan olevan pätevä hyvin monessa asiassa. Sairaanhoitajan tehtävänä on terveyden edistäminen ja ylläpitäminen, ja sen lisäksi hän hoitaa sairautta ja lievittää potilaan kärsimystä. Sairaanhoitajan työssä hänen tulee kunniottaa potilasta ja potilaan valintoja, olla tukena niin potilaalle kuin läheisillekin sekä hänellä tulee olla kyky eläytyä potilaan elämäntilanteeseen. Hoitosuhde potilaan ja hoitajan välillä rakennetaan luottamukselle ja avoimuudelle.
Sairaanhoitajan työssä tehtävänäni on hoitaa kaikkia potilaita tasavertaisesti, riippumatta heidän terveysongelmastaan, kulttuuristaan, uskonnostaan, äidinkielestään, iästään, sukupuolestaan, rodustaan, ihon väristään, yleisestä mielipiteestään tai yhteiskunnallisesta asemastaan.
Kun olen poikani kanssa ollut kesällä liikenteessä pelkässä mekossa ja kesäkengissä, olen usein saanut etenkin hiukan iäkkäämmiltä ihmisiltä mulkaisuja ja tuhahduksia. En ole aivan varma, johtuuko moinen reaktio tatuoinneistani vai siitä, että näytän nuorelta. Varmaankin molemmista. Kerran kuitenkin kassajonossa edessä olevani nainen kääntyi taaksepäin katsomaan minua ja poikaani, jonka jälkeen palautti katseen mieheensä. Hän kuiskutti, mutta varmasti niin kovaa, että minäkin kuulisin.
"On se kumma kun naisetkin haluaa nykyään näyttää siltä, että ovat istuneet linnassa".
Ilkeyttä on aina. Se on asia joka valitettavasti on tietyssä määrin inhimillistä ihmisyydelle. Olen ollut nuorempana kova arvostelemaan muiden ulkonäköä, mutta onneksi olen kasvanut viimeisimpien vuosien aikana. Kaikki saavat tehdä keholleen ja kasvoilleen mitä haluavat. Jos se tekee heidät onnelliseksi, ja saa heidät tuntemaan olonsa omaksi itsekseen, niin siitä ei voi olla kenellekkään haittaa.
Siitä on jo pari vuotta aikaa olin kuuntelemassa yhtä lempibändini keikkaa Helsingin Nosturissa. Kun seisoin yleisössä ennen keikan alkua ja keskustelin tuttavani kanssa, viereeni ilmestyi noin päätä nuorempi jannu. Hän haisi vähän viinalle, tuli juttelemaan smalltalkia ja huojui. Pian hän tarttui kiinni kädestäni ja alkoi nauramaan. Hän totesi kovaan ääneen, että hyi vittu sulla on muuten rumia tatuointeja. Jäädyin totaalisesti ja samalla katsoin kun hän lähti huojuen kävelemään pois luotamme.
Näitä tarinoita olisi loputtomiin. Minua on kutsuttu demoniksi, kysytty sata kertaa se klassinen "mitäs sitten kun sä oot vanha?" ja tuijotettu pitkään. Joskus minulle on sanottu etten pääse tatuointieni takia taivaaseen.
Jos Jumala tuomitsee minut tatuointieni takia, niin ei kyllä haittaa yhtään, että pääsylippu pilvien päälle jää saamatta. Minä en tarvitse sellaista Jumalaa, joka ei hyväksy minua sellaisena kuin olen. Olen aika varma, että me ei varmaan edes tultaisi kovin hyvin toimeen.
Kun olin kolme viikkoa terveyskeskuksessa, sain tutustua aivan ihaniin ihmisiin. Muistan edelleen monen potilaan nimet sekä keskustelut ja hymyt joita vaihdoimme. Työpäivinä pidin yleensä päälläni neuletta tai t-paidan alla pitkähihaista paitaa. Työharjoitteluni oli jo loppumaisillaan, ja viimeisinä päivinä meninkin jo hyvin omatoimisesti vastaamaan potilaiden kutsuihin. Kun yhtenä iltana saavuin erään tutun potilaan huoneeseen kysymään mitä hänellä on asiaa, hän katsoi minua pitkään ja sitten alkoi hymyilemään. Hän näki tatuointini ensimmäistä kertaa ja kehui sitä kauniiksi. Tämä pieni rouva alkoi kysymään enemmän tatuoinneistani; paljonko niitä on, missä, miksi minulla on sellaisia, olenko ollut rikollinen, sattuiko? Ja hän ymmärsi minua. Minä olin edelleen hyvä hoitaja hänen silmissään
Kun viimeisenä päivänä kävin hyvästelemässä tämän potilaan ja kerroin, että työharjoitteluni on tässä, hän pyyhkäisi kyyneleen poskeltaan. Hän halasi minua ja kertoi harmittelevansa lähtöäni.
Kaikki hyvät hoitajat lähtee. Juuri kun olin poistumassa huoneesta ja sanonut jo heipat, hän huikkasi perääni;
"Minä olen vähän ujo enkä minä puhu paljon, mutta kun minun on joka päivä pitänyt sanoa sinulle yksi juttu, niin nyt mitä rohkenen sitten sanoa. Sinulla on maailman kauneimmat silmät."
Itsensä rakastaminen on tärkeää, eikä elämässä pärjää arvostelemalla toisia. Me emme halua kommentoida toisten painoa tai syömistä, koska tiedämme sen olevan toisen itsetunnon alentamista. Meille ei tulisi mieleenkään mennä sanomaan aknesta kärsivälle pojalle että hei, ompas sulla ruma naama. Eikä kukaan koskaan voisi väittää, että joku on huonompi ihminen, koska hänellä on paljon luomia.
Joten mikä oikeuttaa arvostelemaan toisen tatuointeja? Mikä oikeuttaa arvostelemaan ihmisen omia valintoja, joita ei edes voi enää muuttaa? Mikä oikeuttaa sinua arvostelemaan toista ihmisenä sen perusteella, mitä hän kantaa yllään? Mikä oikeuttaa
sinua kommentoimaan ääneen toisen
ihoa joka on vain koristeltu? Se on bodyshamingia, se on itsetunnon alentamista, se on halventavaa, se on loukkaavaa, se on yksityisyyteen puuttumista.
Se on arka asia, jos sattuu osumaan oikeaan kohtaan.
Minä olen Veera. Minulla on 13 tatuointia, mutta niitä tulee ainakin 13 vielä lisää. Opiskelen ensimmäistä vuotta sairaanhoitajaksi. Pärjään koulussa hyvin ja minun on määrä valmistua ammattiin nopeammin kuin normaalisti. Haluan vielä joskus työskennellä lasten syöpä- tai sydänosastolla tai vaihtoehtoisesti naistenklinikalla. Aion olla se sairaanhoitaja, joka hoitaa sairautta ja lievittää potilaan kärsimystä. Aion olla se sairaanhoitaja, joka istuu pienen lapsen vierellä ja silittää tämän päätä, kun hän itkee ikävää ja on peloissaan. Aion olla se sairaanhoitaja, joka kertoo hyvät uutiset ja iloitsee kanssanne sekä suree kanssanne kertoessaan pahat uutiset. Aion kohdella ja hoitaa kaikkia potilaita tasavertaisesti riippumatta heidän terveysongelmastaan, kulttuuristaan, uskonnostaan, äidinkielestään, iästään, sukupuolestaan, rodustaan, ihon väristään, yleisestä mielipiteestään tai yhteiskunnallisesta asemastaan.
Sinä näet vain sen mitä haluat nähdä. Tee muutos. Älä siis tuomitse minua tai muita sen perusteella, miltä näytämme. Sillä minä saatan olla se tatuoitu sairaanhoitaja, joka pelastaa lapsesi, ystäväsi, tai sinut.
"Ajattelen juuri parhaillaan revontulia. Ei voi tietää ovatko ne olemassa vai näkyvätkö ne vain. Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi. "
"Täällä on paljon sellaista, mitä ei voi ymmärtää, Muumimamma sanoi itsekseen. Mutta miksi kaiken sitten pitäisi olla ihan samanlaista kuin se tavallisesti on? Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu. "
"Usko minua; mikään ei ole niin vaarallista kuin sisässä istuminen", sanoi Hemuli. "Niinkö?" sanoi Muumipeikko. "Niin. Silloin saa helposti kaikenlaisia aatteita."
"Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi."
Mä tosiaan opiskelen nyt laurean ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaksi. Ihan uskomattoman ihanaa opiskella taas ja tehdä just sitä mitä haluaa. Nooalla on päiväkoti alkanut hienosti, vaikka apua, kohta päiväkodin alustakin on puoli vuotta?! Aika tuntuu vaan valuvan sormien välistä. Mä oon kohta neljäkymmentä tätä menoa.
