Aika on taas kulunut kamalan nopeasti. En ole blogin puolelle kerennyt kirjoittelemaan mitään tämän hullunmyllyn keskellä. Vietin parhaiden ystävieni kanssa ihan huiput synttärit ja festarit elokuun ensimmäisellä viikolla. Me juotiin liikaa halpaa (ja liian makeaa) viiniä, tanssittiin rannalla ja valitettiin aina seuraavana päivänä huonosta hyvinvoinnista. Olin hyvin kiitollinen ja onnellinen.
Mulla on ollut pieniä omia henkisiä kriisejä jo jonkin aikaa. Ihmisluonteeltani olen samaan aikaan hyvin omistautuva mutta kyllästyn nopeasti. En halua aina jakaa omaa tilaani muille vaan nautin kovasti yksinäisyydestä sosiaalisuuteni vastapainoksi.
Arjesta pakeneminen teki hyvää, mutta kotiin palatessa en ollutkaan pelkästään onnellinen nähdessäni perhettäni. Maanantai ahdisti. Pyykkinaru keittiössä ahdisti. Repeämä muovimatossa ahdisti. Pieni olohuone ahdisti. Ikkunasta näkyvä maisema sekä tutut polut ahdistivat. Minä en halunnut kuunnella enää askelia jotka tulivat yläkerrasta enkä meteliä joka kuului alakerrasta. En halunnut enää kävellä rappukäytävään ja haistaa, kuinka naapuri oli juuri sytyttänyt tupakan. Kun vein taas kolmatta kertaa leluja Nooan huoneeseen, joka muistuttaa lähinnä kierrätyskeskusta kirppiskamppeiden ja vaatekaappien keskellä ja tunsin tukehtuvani. Minä en pystynyt hengittämään, vaikka pystyin.
Me muutetaan, ja toivottavasti pian. Olen itkenyt onnesta useita kertoja 24 tunnin aikana ja haaveillut. Olen onnellinen pelkästä poispääsyn ajatuksesta. Onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti