Ketä me ollaan? Nyt olis aika siis esittelylle. Aloitetaan nyt vaikka blogin kirjoittajasta, minusta eli Veerasta.
Mä olen pian 19-vuotias (5/8/96) tytöntylleröinen. Asun lutuisen Nooa-pojan sekä poikaystäväni/kihlattuni/mieheni kanssa Hyvinkäällä. Mulla olisi tarkoitus päästä ylioppilaaksi syksyllä 2015 ja se tuottaakin ajoittain pientä stressinpoikasta. Yritän olla samaan aikaan kodin hengetär, opiskelija, hyvä ystävä ja perheen äiti (ja kaikkea siltä väliltä). Onneks tämä mama on luotu selviämään!
Oon viimeaikoina hurahtanut DIY-juttuihin, kasveihin ja kukkasiin sekä kirjoittamiseen. Mielestäni on aika surkuhuipaisaa kun tälläinen raskaan musiikin ystävä, entinen rääväsuu ja opettajien päänvaiva on nyt innostunut jostain näinkin äitimäisistä jutuista. Mutta sehän siinä onkin; äitiys on rauhoittanut tätä nuorta sielua todenteolla. Oon siitä kyllä kieltämättä ihan tyytyväinen.
Mä myös nautin siitä, kun oon saanut pojan ekoille päikkäreille ja voin istua keittiössä pöydän ääressä, juoda teetä ja lukea Kaksplussaa. Mun vanha rehtori ylä-asteelta tuskin uskois tätä väitettä
Oon harrastanut musiikkia ihan pienestä pitäen, ja mun parhaat ystävät oonkin saanut musiikkiluokalta. Olen soittanut kitaraa lähemmäs kymmenen vuotta (ja siinä ohessa kaikkia muitakin soittimia) ja musiikista voisinkin jauhaa ummet ja lammet. Se kun kiinnostaa mua niin monella eri osa-alueella. Mutta lyhyesti: musiikki täydentää elämää kaiken muun keskellä. Uskonnot ovat myös suuri mielenkiinnonkohteeni, etenkin buddhalaisuus.
Mä olen vähän tälläinen pelkään elää ja kuolla-tyyppi. En ole harkitsija, en todellakaan, mutta en myöskään lähde enää mukaan hullutuksiin. Mulla on suuria unelmia ja koetan tavoitella niitä mahdollisimman hyvin. Yritän aina oppia elämästä ja uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Sellainen mä oon. Vähän hörhelö tyyppi.
Nooa on pian kahdeksan kuukauden ikäinen poitsuli, joka syntyi tähän maailmaan jo raskausviikolla 34. Äitillä oli niin paha raskausmyrkytys, että poika piti olla äkkiä pihalle, vaikka olisi masussa viihtynyt voitiensa vuoksi pidempäänkin. Ensimmäiset kaksi tuntia Nooa sai tukea hengittämiseen, lämpöpatjalla löhöttiin ensimmäisen viikon ja nenäletkulla syötiin pääasiallisesti koko sairaalassa olon ajan. Keskoskaappia poika ei tarvinnut. Sairaalassa ihailtiin pojan tarkkaavaisuutta ja eloisuutta, ja sain usein kuulla kuinka hurmaava poika minulla onkaan. Onhan Nooa kieltämättä aikamoinen hurmuri!
Nooa on sellainen vilpertti, että siinä saa äiti ja iskä olla kokoajan silmä tarkkana missä poika on taas pahanteossa. :-D Sähköjohdot ja isompien ihmisten kengät ovat nykyään ihan ykkösjuttu. Rapina, helinä sekä erilaiset äänet ovat myös ihan parhaita! Muutaman kerran on pitänyt käydä myös koirien vesikipossa uimassa, tää poika kun nauttii saunomisesta ja kylpemisestä.
Nooa ärisee ja murisee ja ölisee minkä kerkiää. Mistä lie perinyt moiset puheenlahjat.....?:-D
Poju nauraa menemään kaikille ja kaikelle, mutta osaa myös suuttua ja kutristaa kulmia jos jokin asia ei miellytä. Perheessä Nooaa kutsutaan Norpaksi tai Norppikseksi, mutta onhan noita lempinimiä vaikka muille jakaa. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, right?
Tällä pojalla ja meidän pikkuperheellä on ympärillään niin mahtava tukiverkko, että siitä on äiti ollut monen monta kertaa kiitollinen! Mummit, kummit ja kamut ovat olleet aivan korvaamattomia. Meille saa tulla aina juttelemaan, joten viestiä voi sujauttaa vaikka kommentteihin tai äitille uskaltaa tulla puhumaan esmes TÄÄLLÄ ja instagramista löytää nimellä veerawaves!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti