7/21/2015

BABY MÄ SUSTA HULLAANNUN

Tänään mä kirjotan vähän meidän perheen päivästä. Mä oon jo jonkin aikaa suunnitellut toteuttavani tän, ja nyt vasta olikin hyvä sauma, kun sain taas tuon järkkärini käyttöön!
Mennään siis asiaan. (Tossa teille vähän fiilistelyyn musaa)
DSC_1292
9:03. Nooa päätti ensimmäisen kerran herätä puoli kuudelta, mutta kaikin maailman taitoliikkein saatiin poika takaisin nukkumaan ennen seitsemää. Niinpä meidän aamu alkoikin kunnolla tänään kello yhdeksän! Ihan aluks me möyrittiin kaikki kolme meidän sängyssä (niin kuin tavallisesti) ja sitten lähettiin aamupuurolle. Se on meillä perus aamurutiini mistä ei tingitä, aamupuuro siis. DSC_1300-horz
DSC_13049:37.  Nyt on aamupala nautittu. Aamupuuron lisäksi pojalle on aina tarjolla hedelmiä sekä maitoa. Tänään syötiin mummon keräämiä mustikoita sormin, sekä banaania tuollaisesta tuttijutusta. En oikeesti tiedä mikä ton jutun nimi on, mutta se on siis maailman paras keksintö! Tossa on sellainen tuttiosa, missä on isoja reikiä, ja sinne tutin sisälle voi laittaa esimerkiksi hedelmiä tai vaikka jäädyttää hedelmäsosekuutioita. Omani tilasin wishiltä ja voin suositella kaikille erittäin lämpimästi!
Ja toi älsklingin uus ruokalappu on niin söpö. Kiitos kummitädille. :--)
DSC_1317DSC_1319
9:59. Aamupalan jälkeen laitetaan Nooa leikkimään siksi aikaa, että siivotaan pöytä ja keitellään kahvit.
DSC_1327DSC_1335-horzDSC_1331
10.13. Ja takaisin unille. Nämä ekat päikyt kestävät yleensä 30min-1h, ja pidemmät tirsat nukutaan päivällä. Leikkien jälkeen Nooa on aina vaikea saada nukkumaan. Okei, Nooa on aina vaikea saada nukkumaan heh. Oli hän sitten kuinka väsynyt ja äkäpussi tahansa.
DSC_1411 DSC_1408DSC_1420DSC_1421
10.47. Kun poika on saatu unille, alkaa vanhempien "oma aika" aka. tiskaaminen, pyykkääminen ja siivoaminen. Taisin jo aiemmin mainita tästä mun uudesta kasvi-innostuksesta, ja mä tosiaan jaksan joka päivä ihailla, kuinka noi mun rehut kasvaa. Noi on kuin omia lapsia. :-D
DSC_1339DSC_1397
11:36. Ja taas ollaan hereillä! Siinä päivän asu, joka kyllä tosiaan vaihtuu ainakin pari kertaa päivässä ton sottailun vuoksi. Mutta hei, musta on ihanaa kun mä voin vielä päättää mitä mä tolle sintille haluan pukea päälle!! Kohta Nooa on jo koululainen eikä äiti saa enää päättää. :-( Pukemisen jälkeen syötiin lounaaksi äitin tekemää jauhelihakastiketta ja spagettia.
DSC_1342DSC_1346-horz
14:59. Me saatiin vieraita! Tara tuli meille kyläilemään ja Nooa heräsi sopivasti parin tunnin päikyiltä. Vaikka yritän vähän vähentää tota herkuttelua, niin kuka hei sanoo donitsille ei. :-D Pyöräytin kanssa äkkiä mustikkamuffinssit kookosmaidosta ja mansikkapiltistä, nam! Nooa mussutteli maissinaksuja ja muuta sormiruokaa.
DSC_1429DSC_1357
15:59. Meidän perhe pyrkii siihen, että ulkoiltaisiin joka päivä edes vähän. Niinpä me puettiin ulkovaatteet päälle ja ajateltiin suunnata läheiseen puistoon yhdessä; aurinko kun oli paistanut pitkin päivää. Juuri kun astuttiin ovesta ulos alkoi kauhea vesisade. Nöyränä kipitettiin takaisin sisälle ja pidettiin oma zen-hetki ja poltettiin suitsukkeita. Ei sekään kauheen huono vaihtoehto! (Nooa maisteli vähän tota valkoista buddhaa. Näytti aivan kuin olisi syönyt omaa muotokuvaansa :-D)
DSC_1382-horzDSC_1400
DSC_1442-horz
17:22. Tää oli taas tätä mua väsyttää mutten halua nukkua -pelleilyä. Nukahtaminen on aina vähän haastavaa touhukkaan päivän jälkeen. Etenkin nykyään, kun pikku-apina nuokkuu aina tuossa pinnasängyn reunalla. :-D Lopulta kuitenkin uni vei voiton monen tunnin hereillä olon jälkeen!DSC_1455DSC_1456-horz
19:31. Iltakylvyn ja iltapuuron aika. Tää kuvaa hyvin meidän iltoja: kylpy on Nooan mielestä päivän parhaimpia juttuja, kun taas iltapalalla ollaan jo niin väsyneitä, että pääsee helposti itku ja menee hermo. :-D Voi meijän pientä palleroa. Iltapuuron jälkeen kasin jälkeen laitetaan Noppe sänkyynsä rauhoittumaan yksin. Siellä se jumppailee ja ynisee viimeiset yninät ja sitten nukahtaa.

Nyt kello on 20:49 ja poika on hiljentynyt jo jonkin aikaa sitten. Tälläinen oli siis meidän päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Free Elephant Cursors at www.totallyfreecursors.com